sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Honeywell H316 - Heräämisiä

It's alive!


Hilijuska heräsi, tosin muutaman mutkan kautta. Virtalähde osoittautui toivottomaksi tapaukseksi, ongelman laatu oli sen liian innokas yli/alijännitesuojaus, joka liipaisi "15.5V totaaliseen oikosulkuun tyristorilla"-kytkennän.

Nopea ratkaisu oli sillata pari transistoria, poistaa tyristoria ohjaava kortti ja muutama muu luova ratkaisu. Lopputuloksena virtalähteeltä tuli kaikki jännitteet oikein.



Ongelmat eivät lopu


Ensimmäinen reaktio Hilijuskalta sähköihin oli vain yhden valon palaminen taulussa, T1/(D)1 paloi, siinä kaikki. Jos rekisterinappuloita paineli valo sammui. Ei kovin hyvältä näyttänyt, vaikutti siltä että Hilijuskan järki jäi jonnekin 70/80-luvun taitteeseen.

Nappuloiden renkuttamisen jälkeen tajusin että kone todella on jollain asteella järjissään, rekistereihin sai tuon yhden bitin/valon tilan tallennettua ja ohjelman askellusmoodissa joka kuudennella painalluksella valo syttyy, toisin sanoen se ajaa ohjelmaa! Ja todellakin, alkuperäinen ohjelma on vieläkin tallessa, ferriittirengasmuisti pitää sisältönsä vuosikymmenet ellei -sadat.

Seuraava vaihe oli tsekata lamput: 15 lamppua tuskin ovat poksuneet ja nopeasti mitattuna kaikki olivat ok. Vastusarvoissa toimivan ja ei-toimivien lamppujen välillä ei ollut juuri eroa, joten skooppi käteen ja tutkimaan. Kytkimetkin olivat ehjät. Oletusarvo näin pitkään seisseessä koneessa oli kuitenkin se, että ongelman laatu on melko monimutkainen. Tai ainakin näin luulin...



Skopetusta


Professional computer lab...


Kytkentäkuvat auki ja etsimään oikeat pinnit pohjalevyltä. Honeywellin dokumentaatio noudattaa aivan omaa logiikkaansa ja kaksi kirjaa pitää olla yhtäaikaa auki, että näkee kokonaisuuden. Puolisen tuntia meni, että pääsi kärryille mikä on homman nimi. Koska lamput eivät palaneet, Lamp Driver -kortti oli paikka josta lähteä hakemaan vikaa.
Lamppujen kytkis. AND-portille tulee rekisterikytkimeltä sigmaali (DSPLx) ja rekisterin/datalähteen signaali (xxxFF). Kuvassa B27 menee itse lampulle.


Ja sitten se toinen kuva, piirit ajavat transistoria, joka vetää lampun päälle.


Mittauksen perusteella signaalit tulevat portin tuloihin kuin pitääkin, täysin samalla tavalla ja tasolla kuin toimivassa. Sitten pitikin juottaa hyppylangat levyyn, että pystyi mittaamaan portin lähdön.

Kytkiksen AND-piirit ja testijohdot lähtöjen mittaamiseen. Yläkulmassa näkyvät erikoisen malliset transistorit, jotka sytyttävät lopulta lamput.


Harmikseni (tai onneksi) vikaa ei löytynyt lähtöpuoleltakaan, joten seuraava looginen askel oli mitata transistorit ja sen oheiskomponentit. Ja taas kerran ei mitään vikaa...



Joskus viat ovat liian yksinkertaisia


Palasin takaisin lamppuihin, kun sisuskalut toimivat kuten pitikin. tarkempi tarkastelu tuotti ahaa-elämyksen. Joku oli joskus juottanut näihin uudet lamput ja kolvina on todennäköisesti ollut rautanaula, jonka ympärille on kiedottu kuparilankaa...

Ongelman syy.


Koska T1/(D)1 valolta lähtee yhteinen johto muille, aloin hiukan nitkuttamaan tinapalloa. Yhteisjohto lähti siististi irti suoraan tinapallon sisältä. Nähtävästi ilman sähköjä pystyi mittamaan kelvolliset vastuslukemat, mutta kun 24V potentiaaliero syntyi, juotoksesta ei enää virta jatkanut seuraaville lampuille. Ja kun mittasin jännitteen lampuilta, nollaahan ne näyttivät ja jatkopäätelmä oli loogisesti, että vian on oltava sisuksissa.



Hilijuskan insanity check


Kun sain lamput palamaan, piti testata mikä on Hilijuskan tajunnan taso. Ensin randomia renkutusta napeista ja käyttöliittymän (jos sanaa voi tässsä yhteysessä käyttää) salaisuudet selvisivät nopeasti. Kaikki tuntui toimivan, rekistereihin ja muistipaikkoihin pystyi tallentamaan dataa. Alkoi näyttämään hyvältä.

Virtalähde ja Hilijuska.


Vielä paremmalta näytti kun testasin ensimmäistä ohjelmaa. Ohjelmointiopas käteen ja ensimmäinen ohjelma sisään: ADD 1 to A & JMP -1. Ohjelma siis lisää A:han yhden ikuisessa loopisssa.

Sävyerot lamppujen välillä eivät johdu pelkästään vilkkumisesta, ne ovat todellakin hiukan eri värisiä. Testiohjelmalla bit15 vilkkui noin 3 kertaa sekunnissa, joten kahden käskyn ohjelma meni läpi noin 150 000 kertaa sekunnissa.


Ohjelman näpyttely pariin vapaaseen paikkaan (en viitsinyt tuhota alkuperäista muistini sisältöä, siitä pitää ottaa dumppi ihan historiallisista syistä) ja RUN-nappulaa. Ja se toimii!

RUN-nappulan valo on mykkä, se pitää vielä tutkia, mutta pääasia on, että kone toimii. Toki koneessa voi vielä olla vikaa, en testannut koko käskykantaa.

Uskomatonta että 30 vuotta (ellei enemmän) seissyt, talkin peittämä kone toimii parin tunnin räpläämisellä. Seuraavaksi tuuppaan tämän hyllylle odottamaan parempia (virtalähteen korjaamisen) aikoja ja jatkan IBM:llä leikkimistä.


4 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa! Onnea IBM-Heilin projektille myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Heili sai toissapäivävä älypuolen takaisin paikalleen, enää tarvii pistellä voimapuolen osat (...kun on vielä hämäriä muistikuvia ja huonoja teippimerkintöjä tallella ;)

      Poista
  2. Suunnattoman kiinnostava blogi! Tajusin vasta tätä lukiessani kuinka omituisen paljon minua kiinnostaakaan vanha elektroniikka ja tietokoneet, vaikka aiheeseen liittyvää tietotaitoa en itse omistakaan. Luen innolla jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vanhassa vara parempi tai ainakin näitä pystyy kuolevainenkin ymmärtämään porttitasollakin; samaa ei enää uudesta VHDL:llä luodusta näytönohjaimesta voi sanoa :/

      Poista